Oulun Keilahallin varautuminen koronavirukseen ja palveluiden toimivuuden varmistaminen asiakkaille.

Oulun Keilailutalo Oy on varautunut rajoittamaan koronaviruksen leviämistä oman henkilöstön, yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden keskuudessa. Yhtiön liiketoiminnan keskeisenä periaatteena on vastuullisuus. Yhtiö on varautunut varmistamaan asiakkailleen toimivat ja laadukkaat palvelut, myös mahdollisissa koronaviruksen ja sen torjunnan aiheuttamissa poikkeuksellisissa tilanteissa. Asiakaspalvelun henkilöstö yhdessä toimitusjohtajan kanssa vastaavat mahdollisiin kysymyksiin ja suunnittelevat asiakkaiden kanssa, tilanteen niin vaatiessa, tarvittavia yhteisiä erityistoimenpiteitä ja -järjestelyjä. Oulun keilailutalo Oy:n liiketoimintaympäristöön kuuluu noin 15 henkilöä, jotka työskentelevät eri yksityisasiakkaiden ja henkilöasiakkaiden keskuudessa. Kunnossapitoon ja asiakaspalveluun osallistuvilla henkilöillä on suuri määrä henkilökontakteja vuorokauden aikana ja siksi meillä on suuri vastuu ja velvollisuus tehdä kaikkemme, estääksemme koronaviruksen leviäminen sekä pitää palvelut toimintakykyisenä.

1. Sairastumisen välttäminen ja ennaltaehkäiseminen

• Kehotamme jokaista noudattamaan erityisen huolellista käsihygieniaa ympäri vuorokauden
• Suojaa suu ja hengitystiet kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat. Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin
• Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi
• Vältä ylimääräisiä lähikontakteja ja pyri hoitamaan yhteydenpito muutoin

2. Toimintaohje, jos olet oleskellut epidemia-alueella ja palannut kotimaahan

Jos olet oleskellut uuden koronaviruksen epidemia-alueella, et voi työskennellä niissä normaaleissa työtehtävissä 14 vuorokauteen, joita ei voi tehdä etätyönä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen internet-sivuilta löytyy tietoa korona viruksesta, mm. epidemia alueet. Jos paluusi jälkeen epäilet saaneesi koronavirustartunnan, eli jos sinulle tulee äkillisen hengitystieinfektion oireita, kuten kuumetta, yskää tai hengenahdistusta, 14 vuorokauden sisällä alueelta saapumisen jälkeen, ota puhelimitse yhteyttä terveyskeskukseen ja saat ohjeet hoitoon hakeutumiseen.

3. Tilannetta seurataan päivittäin ja muutoksista ohjeistuksiin tiedotetaan välittömästi.
Mikäli sinulla on kysyttävää toimintaohjeista, ole puhelimella yhteydessä alueesi työterveyshuoltoon, sairaalaan tai terveyskeskukseen.