Category Archives: Yleinen

Kesäkuu, kärpäset ja Keilahalli avoinna joka päivä

Kevätkausi alkaa olla lopuillaan, mutta keilaamaan, ratagolfaamaan, biljardille, sekä kaikelle muulle pääsee joka päivä 12-20, ratagolf on lisäksi säävarauksella 22 avoinna saakka.

Epävirallisen hallimestaruuden otti nimiinsä tänä vuonna Björn Käldman ennen Ossi Väisästä. Kolmanneksi kiri pisteen erolla Pekka Leinonen. Onnea kovasti onnistumisten johdosta!

Kesän keilailukausikortti on myynnissä 7.6.-15.8. väliselle ajalle. Tule ja hanki omasi ja kisko palloa niin paljon kuin käsi ja pää kestää!

Kesä se tulla kolkuttaa, eli ratagolf ja terassi auki 13.5.!

Nakuttelimme uuden terassin ja vielä pari rataa on vielä uusimisen keskellä, mutta avaamme terassin ja ratagolfin keskiviikkona 13.5. aukioloaikojen puittessa. Rempan ajan ratamaksuhinnoista 2€ pois, joten nyt saa lähes ilmaista hupia, kun on se halpaa normaalistikin. Tervetuloa!

Vapun aukiolot!

Moi,

Vapun aikaan meillä on hieman poikkeavat aukiolot, eli perjantaina 30.4. 10-18, lauantaina 1.5. suljettu ja keskiviikkona henkilöstötilaisuuden vuoksi 10-18, muuten olemmekin auki ihan normaaliin tapaan, tervetuloa!

KarKon Kaatojahdit päätökseen, seuraavaksi Agentsien kilpailu

Viikonloppuna käytiin tiiviin neljän viikon rupeama ja loppukilpailu ihan mukavista palkinnoista. Kaatojahdin selkeä ykkösnimi oli Artturi Korpi, joka laittoi muille luun kurkkuun niin alkukilpailussa, kuin finaalissakin. Toiseksi palloja sormistaan irroitteli Riku Seppänen ja kolmanneksi unelmapäivän heittänyt Jussi Rinnekangas.

Seuraavat viikot mennään Keilaseura Agentsin isännöimänä. Tervetuloa osallistumaan!

VKO 15, aukioloajat pitenee!

Moikka!

Siirrymme tässä normaalia arkea kohden ja tällä viikolla tulee hieman muutoksia aukioloaikoihin ja pidennämme viikonloppujen tarjontaa! Olemme avoinna ma- to 10-18, pe ja la 10-22 ja su 12-18.

OPS:n kevätkisan voitto kokeneelle karhulle

Jännittävä loppukilpailu käytiin sunnuntaina Oulun keilahallin tiloissa, jossa alkukilpailua hallitsi Esko Ahde. Kuuden miehen loppukilpailussa tahtipuikon heiluttaja kuitenkin vaihtui ja johdossa vuorotteli usemapikin taistelija. Voiton nappasi Paavo Pakonen voittaen kaikki round robinin ottelut 35 pisteen erolla ennen Valtter Verrosta. Kolmanneksi taisteli itsensä Esko Ahde.

Maanantaina 29.3. alkaa uudet taistelut ja KarKon kaatojahti starttaa ensimmäisen lähdön merkeissä.

Tiedotus viikonlopun OPS:n kilpailun finaalista, sekä muuta ajankohtaista

Moi,

OPS:n järjestämän kilpailun loppukilpailu on sunnuntaina 28.3. Nykyisen koronarajoitustoiminnan vuoksi emme päästä katsojia sisälle, mutta halukkaille näkyy youtube-kanavallamme stream, josta voi kisaa seurata.

Näillä näkymin myös rajoitustoiminta jatkuu ravintoloiden osalta 18.4. saakka, joten oheismyynti on kaikkineen suljettu, mutta keilaamaan, biljardia pelaamaan, sekä simulaattoriin pääsee ihan normaalisti klo 10-18 ma- la ja su 12-18.

Olemme avoinna

Olemme avoinna !

Poikkeustilanne muuttaa toimintaamme siten, että olemme avoinna poikkeavin aukioloajoin joka päivä klo 10-18. Noudatamme aluehallintoviranomaisten ja alueen kuntien ohjeita ja olemme rajanneet keilahallin tilat niin, että ne eivät ole anniskelualuetta. Kahvila – ja ravintolapalvelut eivät ole käytössä. Olemme tehneet tarvittavat ilmoitukset Aville.

Velvoitamme asiakkaitamme pitämään kahden metrin turvavälin kahden metrin turvaväli ja vahva maskisuositus. Käsidesiä on saatavilla runsaasti sekä ovilla, että ratojen ohessa. Oireisena ei tiloihimme saa tulla.

Henkilökunnaltamme saat aina tarvittaessa turvallisuusohjeet.