Category Archives: Yleinen

OLS-kilpailu päätökseen ja joulun aukioloajat

Perinteinen OLS-kilpailu saatiin päätökseen ja voiton vei Matias Luosujärvi, toiseksi pinnisti Valtter Verronen ja kolmanneksi ikinuori Paavo Pakonen.

Joulua ennen padämme neljän päivän tonttukisan huikeine palkintoineen ja heti Tapaninpäivänä alkaa DC:n vuoden aloitus-skabat. tulehan näyttämään kyntesi.

Jouluviikolla poikkavia aukioloaikoja on siten, että 23.12. suljemme ovet klo 18:00 ja hengähdämme 24.12 ja 25.12 pitämällä ovet suljettuina ja palaamme takaisin sorvin ääreen 26.12. normaalein aukioloajoin.

Koronapassi käyttöön 28.11. alkaen

Tiedote!

Tällä hetkellä olevien rajoitustoimien johdosta Oulun Keilahalli ottaa käyttöön sunnuntaina 28.11.2021 alkaen koronapassin, joka on voimassa niin kauan kuin tilanne sitä rajoitusten osalta vaatii ja tällä tavoin voimme toimia normaalien aukioloaikojen puitteissa. Koronapassi koskee jokaista meillä asioivaa yli 16-vuotiasta henkilöä ma-to klo 16-24 välisenä aikana, pe-la 14-24 välisenä aikana, sekä sunnuntaina koko aukioloajan, poislukien yksityistilaisuudet, joita tiloissamme järjestämme. Aikana, jolloin emme kysy koronapassia, on anniskelu kielletty.

Eli:

16 vuotias ja sitä vanhempi, otathan koronapassin, todistuksen negatiivisesta testituloksesta tai dokumentin sairastetusta koronasta, sekä henkilötodistuksen valmiiksi esille.
Mikäli sinulla ei ole jotain näistä kyseisistä dokumenteista, emme valitettavasti pysty palvelemaan sinua, mutta toivotamme sinut tervetulleeksi joko sinun tai valtakunnan koronatilanteen muututtua.

Keilailun jännitystä parhaimmillaan!

Viikonloppuna saatettiin loppuun kaksikin kilpailua. Senior Open päättyi huikeiden match play- vaiheiden jälkeen Paavo Pakosen juhliin. finaalissa kaatui alkukilpailun voittanut Björn Käldman ja kolmanneksi itsensä punnersi Esko Ahde. Myös OPS:n varjokisa päättyi suorana loppukilpailuna. Voitosta tässä kisassa iloitsi Marko Saarni, joka tuli pokkaamaan voiton Turusta saakka. Toiseksi pitkän kilpailun kahlasi Matias Luosujärvi ja saman viikonlopun aikana toisen palkintopallisijoituksen itselleen hamunnut Esko Ahde oli jälleen kolmas.

Nyt maanantaina käynnistyy yhtäjaksoisesti vuodesta 1980 kisattu OLS- erikoiskilpailu 42. kerran. Kuka vie tämän vuotisen viimeisen kilapilun nimiinsä, oletko se juuri sinä?

Ensimmäinen kisa saatiin jo päätökseen!

Viikonloppuna ratkottiin OLS:n Syksy-21 kilpailu, jonka voittoon kaahasi yleensä kärkikahinoissa mukana muutoinkin oleva Valtter Verronen melkein sadan pisteen erolla ennen Matias Luosujärveä. Kolmanneksi punnersi itsensä uutta keilailukevättä elävä Riku Seppänen vaivaisen yhdeksän pisteen erolla seuraavaan. Onnittelut jokaiselle finalistille!

Maanantaina käyntiin pärähti OPS:n varjokisa, jossa päästään heittämään hieman edellisistä poikkeavalla öljyprofiililla, tervetuloa mittelöihin!

Kuukausikortti biljardiosastolle!

Moi,

jos tekee mieli palloa kepillä lyödä, viihtyä, harjoitella tai muuten vain aikaa tappaa, niin biljardipuolelle on nyt tarjolla 70€ hintaan kuukausikortti, jota voit käyttää ma-to ja su ilman aikarajoja, sekä pe-la klo 17 saakka niin paljon kuin sielu sietää.

Kyseinen maksu on henkilökohtainen, jolla voi maksaa oman osansa pöytävuokrasta ja ei ole mahdollista yrityksille.

Tervetuloa!

Aukioloajat pitenevät!

Moi,

1.9. alkaen pidennetään aukioloaikoja! Olemme avoinna ma-to 10-21, pe – la 10-24 ja su 12-18. Tervetuloa nauttimaan olosta pidempään entistä viihtyisemmissä tiloissamme.

Miläli olet kilpailukeilaaja, niin muistathan huomioida aukioloaikojen mukana tulevat kisalähtöjen aikataulumuutokset vanhaan tuttuun rytmiin.

Syyskausi alkaa 16.8.

Moi,

kesäkausi alkaa painua loppupuolelle, mutta onnksi syyskausi alkaa heti perään. Muista hankkia kausikorttisi ennen 16.8., jotta olet heti valmis heittelemään vuoden loppuun saakka!

Kilpailukausi päätökseen Agentsien kisan myötä, kesäkausi alkaa

Kilpailu oli jaettu kahteen osaan, jossa M-, A-, ja B- luokka kilpaili omassa sarjassaan ja C-, ja D-luokka omassaan. MAB-kisan voittoon hurjasteli Pekka Leinonen melkein sadan pisteen erolla ennen Björn Käldmania ja Jorma Kettusta. CD- luokassa Lipposten superkaksikko vei sijat 1 ja 2. Karin viedessä pidemmän korren ennen Kaijaa. Naisvaltaa täydensi kolmanneksi itsensä punnertanut Irma Hartikka. Onnea voittajille ja kaikille finaalisteille.

7.6. alkoikin heti perään hallin ikioma kesäkisa, jossa potin koko katsotaan 15.8., jolloin kilpailu päättyy. Mikäli vanht merkit paikkaansa pitävät, niin palkinnoille pääseville on luvassa kohtuun kokoinen ja iloinen kesäyllätys.

Kesäkauteen liittyy myös kesän kivat tarjoukset, joissa keilaamaan ja biljardiin pääsee kahdeksi tunniksi vaivaisella kympillä per henkilö, kunhan osaottajia on minimissään kaksi. Ratagolfissa pelille joutaa 7€ hintaan ja virvokkeen kanssa tasaraha 10€ kuulostaa sopivalta!

Avoinna olemme ma-la 12-20 ja su 12-18, sekä ratagolfin puolella säävarauksella venytämme peliaikaa klo 22 saakka

Tervetuloa!