Vuodenvaihteen tohinat!

Olemme auki jokaisena päivänä. Normaalista aukioloajasta kuitenkin poiketen torstaina 31.12. ovet ovat avoinna klo 12-18 ja perjantaina 1.1. 12-20.

Joulun aukioloajat!

Moi,

Keilahallin henkilökunta rauhoittuu joulun viettoon siten, että suljemme ovet 23.12. klo 18, vietämme ansaittuja vapaita 24.- 25.12., ja avamme jälleen 26.12. klo 12 normaalein aukioloajoin.

Tervetuloa, mutta mikäli et ehdi ennen pyhiä, niin mukavaa joulua ja nähdään niiden jälkeen!

OLS 140- kisa päätökseen ja rajoitukset jatkuu

OLS 140- kilpailu käytiin loppuun lauantaina ja voittoon eteni Olli Pakonen 43 pisteellä ennen toiseksi tullutta Valtter Verrosta. Kolmanneksi kiri Jukka Ollikainen. Tulehan tutustumaan kilpakeilailun maailmaan, mikäli haluat palloa pyörittämällä tienata mukavasti taskurahaa.

Kaupunki on jatkanut ohjeistustaan 6.1. saakka, joten menemme lyhennetyillä aukioloajoilla ainakin sinne asti. Käytämme nyt joka toista rataa seurueiden välissä, joten pidämme turvallisuudestasi huolta myös korona-aikana.

Liikunta- ja virikesetelit!

Vuosi loppuu, joten älä päästä seteleitä vanhenemaan, vaan tuo niitä meille ja hanki itsellesi virkistystä myös ensi vuodelle hankkimalla vaikka lahjakortteja!

Keilahallin joulukuun erikoiset!

Vaikka koronarajoitukset ovat voimassa, niin meillä voit keilata turvallisesti. Käytämme joka toista rataa ja puhdestamme välineet säännöllisesti. Lisäksi meillä on joka radalla käsidesit odottamassa juuri sinua, sekä saat kassaltamme kasvomaskin käyttöösi veloituksetta.

OLS:in kisa on juuri päättymässä ja finaalipäivä on lauantaina 12.12. alkaen klo 13! Tule siis seuraamaan laadukasta keilailua. Pyrimme saamaan lähetyksen myös livenä Keilahallin Youtube-kanavalle.

13.10. alkaakin joulun epävirallinen pottikisa, jossa alustana onkin mielenkiintoinen 52-jalkainen öljy, joka ulottuu käytännössä melkein keiloille asti. Pääset siis haastamaan itsesi toden teolla.

Muista tarjoukset! Vain 10€ henkilöltä kaksi tuntia normaalikeilausta tai hohtokeilausta 15€/henkilö saman ajan verran!